Itävalta jäi taakse ja Italia antoi karun ensivaikutelman kuin salamasta paskoiksi muuttuvine teineen ja sadetta alkoi tulla juuri sieltä esterin kauniista. Jotain kuvaa rankkasateen määrästä, että pisarat tuntuivat paksun Rukka-ajotakin läpi nipistellen. Tulos: paloautoja ja ambulansseja ajaa solkenaan sulkemaan teitä, joille on valunut mutasuihkuja. Siinä sitten hihitellään nelihenkisen saksalaisseurueen kanssa hetki motoristin elämän rujoa karuutta, mutta jätetään suomalaisella hulluudella saksalaiset hihittämään ja otetaan kieli poskessa aktiivinen asenne ja vaihtoehtoreitti navihuuhaagaattorista.
Mä olen beibi niin märkä...
Molemmat olivat niin perusteellisen läpimärkinä, että painoa oli varmasti lähelle 200 kg ajokamat päällä. "Sadehanskaa" puristettaessa olisi voinut kaataa teevedet. Sateen ja julmetunmoisen ukkosen kiertäminen aloitti ristiriitaisen seikkailun läpi vuoriston. Kyseessä oli oikea test-of-man kylmyyttä, kosteutta, väsymystä ja vitutusta vastaan. Mutta aah eipä tiedettykään mitä Nokialainen jekkupetteripuhelin pojille keksikään reitiksi. Edessä ei ollut moottoritietä, vaan mystisen lyömätön NARNIA! Sateesta kosteat pilvet olivat niin alhaalla ja Dolomiitit niin mykistyttävässä rujoudessaan kauniita tässä sinisen harmaassa pilvisessä illassa, että vain Frodo ja sormus puuttui - reitti oli jo Mordoriin!
Mutukaisen Bolzaon kierätävä reitti lienee on yksi motoristeille upeimmista kokemuksista, jos nimenomaan haluaa päästä vähän tykittelemään alppiympäristössä ilman alituista rotkoon suhauttamisen vaaraa, joskin sitä oli myöhemmillä osuudella.
Illan pimetessä yli parin kilsan korkeudessa, lämmiteltiin siinä sormia moottorissa ja taas kiroiltiin ja ihasteltiin vuoron perään lämpimikseen. Rauli alkoi kitistä majapaikkaa ennen Trentoa, mutta niin se vain jaksoi mukana remmissä Trentoon asti. Täytyypä myöntää, että itselläkin alkoi olla mehut melkoisen lopussa, mutta taas kerran test-of-menistä otettiin kultaiset mitskut ja määränpää vedettiin happosisuilla maaliin 13h reissaamisella kaikkine teknisine kommelluksineen (piti saada ratiokihelimet takaisin toimintaan). Vakkari olikin kännyköistä tuttu modifointi "missä sä oot" => "ooksä viel messissä?". On se ajaminen nastaa, juujuu?
Trentoon hotlaan ja tatti otsaan. On tää vaan niin hienoa. Äiti, lähetä kalsareita.
View Larger Map
Grossglockner on Itävallan korkein vuori ja 18 euron tiemaksulla pääsee ajelemaan prätkällä näissä mykistyttävissä maisemissa. Mikään tekniikka ei voi kuvailla näitä maisemia tarpeeksi hyvin, mutta ohessa pikku pätkä videota. Kiitoksia Flash-velho Janne Puonnille SoHP -introsta.
Tsekkaa Grossglockner-video laadukkaampana
Quicktime-videona.
Muuta rapsua myöhemmin...
Wieniä ennen pysähdyttiin syömään ja selvittämään majapaikkaa eräälle huoltoasemalle, jossa oli Internetiin pääsy. Majapaikaksi lopulta tuli Red Carpet niminen hostelli. Sen käsittämättömän korni slogan Where everybody is treated as celebrity upposi meihin.
Paikka osoittautui pari viikko vanhaksi ja puitteet majoittumiseen ja tankkaamiseen olivat hyvät. Siihen Wien sitten jäikin. Käytiin syömässä KFC:ssä ja siitä sitten nukkumaan.
Wienistä matka jatkui kohti Salzburgia. Siellä vietettiin jo kauniissa maisemissa päivä camping -tunnelmissa. Teltta oli ihan kivalla paikalla Salzburgin laidalla, josta näki kaupungin. Salzburgista matka jatkui kohti Grossglocneria. Teimme kuitenkin ensin pienen pyrähdyksen Hitlerin tee houseen Eagles nestiin. Ohessa kuvapätkää:
Hienot oli maisemat ja ei voi kuin ihmetellä miksi joku, vaikkakin kärsi korkean paikan kammosta, ei viihtynyt siellä kuin aina puolituntia kerralla. Sieltä sitten matka jatkui kohti Grossglockneria. Jostain hämärästä syystä edellä ajanut Dani päätti pysähtyä Zel am seessä.
Näin jälkikäteen ajateltuna ihan pirun hauska pysähdys. Pyörittiin ympäri tätä pikku kylää vähän aikaa ja etsiessämme kohtuu hyvää ja halpaa (aina helppoa löytää...) Pensionea kuulimme huudon taivaasta:"Tää on hyvä". Oltiin erään Pensionen pihan vieressä palloiltu ja huudeltu toisillemme suomeksi ja pari muuta suomalaista, jotka maistelivat parvekkeella olutta oli kuullut keskustelumme. No ei siinä auta kuin uskoa maamiestä ja hyväksi paikaksi Pension Hubertus osoittautuikin. Voi todellakin suositella kaikille. Erittäin mukava pariskunta pyöritti paikkaa ja napsut tuli pyötään samantien.
Zel am seessä ilta meni sitten istuskellessa parvekkeella ja tämän toisen suomalaisporukan kanssa olutta ottaen (terveiset vaan sinne Porin suuntaa Tapiolle ja Mikalle). Seuraavana päivänä suunnattiin pikku kaupunkikierrokselle ja tunnin ajan ajeltiin veneellä ympäri järveä, josta oli erittäin hienot näköalat ympäröiville vuorille. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa reissun yksi kohokohta. Pyörillä suunnattiin kohti Grossglocknerin vuorta. Siitä Dani leikkaisikin hienon pätkän, joka kertoo varmasti enemmän kuin minun turinat.
Seuraavaksi matka jatkuu kohti Italiaa....
Dani: Teki todella tiukkaa jattaa Augustowin viiden tahden hotelli Mol.. siis Polonia. Muutaman nakkipalan jalkeen lahti Suomen itsepaisin veto ajaa Puolan lapi paivassa. Eilen otettiin Baltia haltuun, tanaan Puola! Tuntuu, etta koko maan elinkeino on lehmien kasvatus ja viljely. On aika synkkaa purra hammasta koko matka ja haistellen lehman paskaa, mutta kylla se siita. Baltiasta saadun vankan kokemusten myota Puola meni vahemmilla kivuilla, vaikka valilla kikkailtiinkin lapi pikkukylien ihmisten vilkutellessa ja pikkupoikien rohkaistessa keulimaan. Siinahan sita olisi, kun keulisi Pavel Popovichin olohuoneesta sisaan skidien hurratessa.
Kello yhdeksalta vedettiin valikatsaus, etta jos sita jaisi yoksi telttaan Puolan pikkukylien paikkeille. Ja vitut. Tasta eteenpain painettiin ennatyksellisen reikapaiset seitseman tuntia aina Tsekkeihin asti. Kertoo jotain molempien seikkailun haluisesta luonteenlaadusta, ettei sen tarkempia planeja yopymispaikasta tehty, vaan jatettiin summaus mestoille. Pikaisen huddlen jalkeen paatettiin, ETTEI yovyta paikallisessa Kaivarissa, vaan suunnataan lahemmas Wienia siina toivossa, etta mestaa loytyisi. Vasyhan siina pimeassa ajaessa tuli, mutta seikkailufaktori oli ainakin itsella aivan tapissa. Sopiva pelto sitten loytyi ja otsalamput paahan telttaa kasaamaan. Yopyminen hoidettiin Fulnekissa. Voin sanoa, etta vahan vasytti. :)
Rauli: Miksi kahden kilipaan pitaa lahtea aivan mahdottomalle reissulle Eurooppaan? Miksei osaa vaan pysahtya ja pistaa telttaa pystyyn, kun olisi vailoisaa vaan pitaa paasta paamaaraan vaikka pilkkopimeessa? Miksei koulun maantiedon tunneilta ollut jaanyt paahan Puolan koko? Miksi ajaminen on vaan kaikesta huolimatta pirun kivaa? Elaman suuria kysymyksia.
Puola oli samanlaista autolijoiden vaistelya ja liikennevirtaan sulautumista. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta suomalainen uros on sen verran kovassa huudossa Puolassa, etta jo hyvaan keski-ikaan paassyt neitonen yritti tehda kotilostaan lahempaa tuttavuutta pyorani kanssa. Olin jo rapsutus etaisyydella, kun paatin kuitenkin jattaa polakkinaisen nuolemaan nappeja ja pikainen rykaisy vasemmalle pelasti pakkoavioliitolta seka isolta sairaalalaskulta...
Matka jatkuu Tsekeissa ja suunta on Wien, jossa olisi tarkoitus yopya kova katto paan paalla. Suihkukin tekisi teraa.. Danille..
Danin summaus: helvetisti peltoja ja perse kipeena.
Raulin hieman syvempi luotaus asiaan: helvetisti peltoja ja perse todella kipea.
Rauli: Todella tylsa ajettava loppupeleissa. Suoraa tieta melkein koko matkan Puolaan asti. Jos joskus sanoin, etta Ruotsin 110 km/h on ohjeellinen nopeusrajoitus niin taalla homma menee taysin uusille ulottuvuuksille. Tietyomerkki tarkoitti suomeksi: lisaa kaasua. 50 km/h tarkoitti vahintaan 110 km/h. Ohituskielto-merkki tarkoitti ohita nyt. Sama hupi jatkui sitten Puolassa. Oman lisansa vain toi mutkittelevat tiet. Kylla Kubican pitaisi olla maailman paras ohittaja, jos oppinsa on ottanut oman maansa maanteilta.
Dani: Armoton baana takana. Peltoa ja persekipua loytyy niin paljon, etta olo on kuin palaisi ruotsalaisilta latotansseilta kotiin. Viro oli liikenteeltaan viela suhteellisen asiallista meininkia, mutta Latviassa alkoi tama reikapaiden jalo kiemurtelu ja paaton ohittelu. Melkein heilahti keskisormi pystyy possella, jotka ensin ohittaa henkensa kaupalla muuta liikennetta vain kaantyakseen muutaman kilometrin paasta motarilta pikkutielle. Nama kuskit voisi sitoa puuhun ja kayda laiskimassa paahan 10 kiloisella kuhalla.
Aikamoista saatoahan tama suoraan sanottuna on kun kaksi touhoa lahtee pyorittamaan liikoja liikkuvia osia. Aina kun maa vaihtuu, vaihtuu osin maisematkin ja Puola oli selkeasti erilainen. Auringonlaskussa kumpuilevat pellot lehmineen saivat melkein kyyneleen tirahtamaa, kun maaranpaa Augustow, Puola oli enaa vain muutaman kirosanan paassa.
Aamu alkoi hyvin. Heräsin ajoissa ja kamat puettua huomasin yhden pienen puutteen. Pyörän avaimet oli kadoksissa. Hetken niitä haettuani oli pakko todeta, että ainoa paikka niille on pyörän lukko. Se ei ollut maailman paras paikka niille. Samassa oli nimittäin autotallin avain. Muutama kirosana kävi mielessä ja ehkä muutama tuli suustakin.
Huoltomies paikalle ja Dani tuli suunnitelmista poiketen mun luo. No sattuman kauppaa hieman ennen huoltomiestä tuli pari asukasta samasta rapusta, joilla oli avain talliin. Tallissa odottikin lohduttava näky. Pyörä ja kamat odottivat kiltisti omistajaa. Avaimetkin oli virtalukossa.
Siitä sitten ajettiin satamaan ja nyt ollaan iloisesti laivalla ja nörtteillään näillä nörttien leluilla. Matka on siis startannut...
Kuten tuntuu olevan tapana, kaikki on jäänyt taas viime tippaan. No onhan tässä vielä aikaa. Jotakuinkin kaikki on nyt pakattu... kai..
Varmaa on se, että taas aamulla mennään. Jos jotain jäi, niin sit jäi. Ei jaksa stressaa lomalla. Palataan asiaan uudestaan, kun ollaan päästy liikkeelle.
Sunnuntaina heräilin siinä seiskan maissa aamulla ja kasilta olin pyörän selässä. Ilma oli mitä mainioin, kun aamu usva hälveni. Hieman lämpimämpää olisi voinut olla, mutta toppakerrasto piti lämpimänä. Aika ohjeellinen tuntuu olevan tuo Ruotsin rajoitus 110. Itse ajelin mittarivirhe plus kaksikym... kaksi kilometriä tunnissa ja tasaisin väliajoin minutkin ohitettiin vauhdilla. E4 on loistavassa kunnossa, mutta kahteen kertaan lyhyen ajan sisään hieman puuduttava maisemallisesti.
Ehdottomasti kivoin kohta on, kun tie menee Vättern järven vierestä. Se on Ruotsin toiseksi suurin järvi ja Euroopassakin viidenneksi suurin. Ei mikään pikku lätäkkö siis. 6 tuntia meni matkassa kahdella pysähdyksellä, joista yhteensä pysähdysaikaa kertyi hieman vajaa tunti eli ratsain tuli oltua reilut viitisen tuntia. Kilometrejä kertyi 635. Satamakin löytyi helposti netin ohjeiden perusteella. Nyt oli sen verran ajoissa liikenteessä, että meni hieman odotteluksi satamassa.
Tänään ajeltiin sitten Skånes Djurparkiin, joka sijaistsee täällä. Paikka oli pikkuinen kylä nimeltä Höör. Maisemat matkalla olivat hienoja. Tosin tuulimyllyt Skånessa ymmärtää nyt paljon paremmin. Tuuli oli melkoista ja välillä sai tosiaan nojata hieman sivutuuleen. Elukoita tuli nähtyä ja pari tuntia pyörittiin siellä.
Sitten tultiin takas Malmööseen ja käytiin syömässä todella hyvää jäätelöä Glas Fabrikenissa. Tekevät jätskinsä itse ja olivatkin todella hyviä. Muuten köpöteltiin sitten ympäri Malmön keskustaa, joten tuli sekin nähtyä nyt kunnolla.
Pikku hiljaa sisko tekee ruokaa ja sit vähän telkkaria ja ajoissa nukkumaan. Huomenna herätys seiskalta ja siitä sitten kamat pyörän päälle ja nokka kohti Tukholmaa. Pitkä päivä siis tulossa. Nyt, kun ei voi luottaa tuohon kännykän navigointiin, ahistaa pikkasen sataman löytäminen. Eiköhän se sieltä kuitenkin löydy.
Tänään sitten päätettiin pikku-siskon kanssa suunnata Kööpenhaminaan. Ensimmäiseksi kävin etsimässä moottoripyöräliikkeen. Siellä ei ollut vuokrattavana pottia, joten otin halvimman, mikä irtosi 80e hintaan.
Sitten pyörä kohti Juutinrauman siltaa. Hieno rakennelma. Ainoa ongelma oli toisessa päässä näkyvät synkeät vesisadepilvet. Siltakin oli osaksi usvan peitossa. No päätettiin kuitenkin painaa menemään (ylitys oli moottoripyörältä n.20e suuntaan). Toisessa päässä sitten alkoi satamaan. Pikaisesti siitä lentoasemalle kurvaus ja pyörä sateelta piiloon. McDonaldsiin istuskelemaan latelle. Siinä meni puol tuntia ja sen jälkeen taas oli hippasen selkeämpää. Suuntasimme siis takaisin tien päälle ja kohti Kööpenhaminan keskustaa.
Keskustassa jätimme pyörän lähelle keskustaa erään kauppakeskuksen parkkipaikalle. Sai sen sisätilaan, joten uudestaan uhkaavat pilvet eivät haitanneet sitä. Suunnattiin kauppakeskuksesta kohti keskustaa ja pian sadepilvet taas tavoittivat meidät. Käytiin nostamassa rahaa (pikku episodin jälkeen, kun olin unohtanut oman pin-koodini - vanhuus ei tule yksinään) ja hypättiin turistibussiin sadetta pakoon. Siinä meni tunnin verran kierrellessä Köpistä bussin kyydissä ja loppumatkasta sade oli taas lakannut.
Käytiin vielä kävellen Christianissa ihmettelemässä hippimeininkiä. Täysin käsittämätön paikka ja ei pitkääkään, kun prätkäasuni oli houkutellut ensimmäisen juopon selittämään jotain tanskaksi. Lopulta selvisi, että kuvitteli saksalaisiksi ja jätti rauhaa, kun korjasin asian.
Aurinko alkoi pikku hiljaa taas porottamaan ja päätimme suunnata takaisin. Silta näytti ihan erilaiselta tällä kertaa, kun oli selkeä näkyvyys päästä päähän. Aikamoinen pätkä ajella. Huomenna sitten kierrokselle, jonnekin Malmön lähimaastoon.
No nyt on pikkasen poikki. 650km takana. Noin kello 10 pääsin laivasta irtautumaan (olin sinne perälle jäänyt). Siitä n. 11:20 olin Eskilstunassa kaverin luona. Sieltä pääsin irtautumaan kello 13:00. Mahtavia teitä pääsi ajelemaan tällä välillä, kun ei vielä joutunut takas E4:lle, joka on melko mitään sanomatonta motaria. Tiet Eskilstunasta taisi olla 240, 213, 56 ja 55 ja siitä sitten E4:lle. Pari sataa kilometria ennen Helsinborgia iski sitten vesisade. Oli pakko pysähtyä laittamaan toppakerros päälle ja vähän lämmittelemään. Muuten sade ei juurikaan menoa haitannut, vaikka näpit vähän jäätyivätkin.
Helsinborgin jälkeen Malmööseen oli sitten kuivaa taas ja loppumatka menikin ilman ongelmia - tai sään puolesta. Nimittäin päästyäni Malmööseen huomasin puhelimen sammuneen. Yritin käynnistää sitä, kun mielestäni siitä ei pitänyt todellakaan olla akun loppunu. Ei lähtenyt näyttö päälle. Vein sen lataukseen huoltoasemalle, mutta sama lopputulos. Diagnoosi siis sama kuin noin vuosi sitten. Näyttö rikki. Näköjään N95:n näyttö kestää vuoden verran.
Soitin sitten luottokortin avustuksella mutsille Suomeen, joka soitti sitten siskolle Ruotsiin ja sopi treffipaikan. Hetken metsästin paikallista Hiltonia, mutta lopulta se löytyi. Vähän vajaa yhdeksän näytti kello, kun tänne pääsin. Huomenna sitten siskolle metsästää kypärää ja tutustumaan paikallisiin reitteihin.
Nyt taitaa tulla uni äkkiä. Niskat ja hartiat aika puuduksissa. Takapuoli kesti loppuen lopuksi rypistyksen yllättävän hyvin. Ehkä se alkaa tottumaan tuohon lankkuun.
Eilen 3 ja ½ tuntia tuli korjattua etuvilkkua. Piti kate irrottaa osaksi ja se ei ollutkaan mikään pieni operaatio. Tuli samalla testattua tankin irrottamistakin, kun tippu ruuvi sen alle. No vilkku tuli lopulta korjattua ja nyt on hyvä lähteä reissuun.
Reissuun on varustauduttu seuraavasti:
Tankkilaukku
Sivulaukut
Sivulaukuissa makuupussi ja vaatteita. Tankkilaukussa lukemista, hygieenia hommat ja laivamatkan aamuksia puhtaat alusvaatteet. Tankkilaukku on pelkääjän paikalla, kun se siihen hyvin menee ja irtoaa siitä kätsysti laivaan sisään. Sivulaukut saa jäädä paikalleen laivamatkan ajaksi.
Reitti tulee olemaan Tukholma - Eskilstuna - Malmö. Eskilstunassa semmonen tunnin stoppi kaverin luona ja sitten ripeetä kyytiä kohti etelää. Hieman näyttäisi illasta Etelä-Ruotsissa sadetta pukkaavan. Toivottavasti osuu ihan sinne loppupäähän.
Kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain.
Vifferi oli ihan paska. Lauteilla ovat viimeisinä Suzuki Bandit 1250 – yön musta nöyrä ratsastaja sekä Honda CBF 1000 – seksikäs musta sporttilammas. Aika, jäniksen käpälät, linnun luut ja tähtikarttojen asentojen hikinen tutkiminen näyttävät mikä on oikea päätös.
Raportoin koeajot molemmista ja annan kirurgin tarkan analyysini molempien pyörien heikkouksista todellisen mestarin käskyn alla.
Voi elämän kevät mikä shokki iski eilen.
Kyse on tietenkin maailman tärkeimmästä asiasta eli moottoripyörän valinnasta. Olin jo loputtoman nettisurffailun sumentamana ehdottomassa uskossa, että pyöräni on oleva Honda 1100 xx Blackbird. Käytiin eilen Raulin kanssa sitten Ocu-kotilollani Frank Nymanilla ottamassa kylmätyyppejä eri pyöristä.
Ensinnäkin, mikä hirmuinen luotijuna koko pyörä on. Pituutta ja leveyttä riittää. Rupesi hieman keltanokkaa hirvittämään, rehellisesti sanoen. Massiivisten dimensioiden luoma ensijärkytys hälveni pian ja rupesin tiirailemaan pyörää suu korvasta korvaan: "että, perkele on peli, on on!". Kylmätyyppien kohdalla tuli selväksi, että pyörä ei istu ilman melko massiivisia modauksia tälle 192-3 cm varrelle. Nilkat eivät taipuneet oikein takajarrulle ja vaihteille, mikä on vähän huonompi juttu tällaisilla peleillä. Noniin, vitutuksen pyyhkimälle tabula rasalle miettimään uutta vaihtoehtoa. Nukuin koko viime yön sätkien hiestä ja miettien mahtuisinko Honda VFR:ään? Onko se liian kallis? Asia pitää selvittää nopeasti, jotta saa nukuttua. Jos VFR ei tuo onnea, täytyy ruveta tutkimaan Suzuki Bandit 1250 -vaihtoehtoa, joka tuntui kylmätyyppinä tosi hyvältä, mutta ei ainakaan tässä vaiheessa herätä tarpeeksi tohvelikatuhaukkamaisia tuntemuksia. Elämme siis mielenkiintoisia hetkiä!
Onneksi heinäkuun alkuun on vielä aikaa.
Suzuki Bandit 1250S näyttää mittarilukemaa 1013km. Ensimmäinen tuhat kilometria takana omalla pyörällä. Päällimmäisenä on vaan todella mahtava tunne, joka korostuu varsinkin näinä aurinkoisina päivinä. Töissä ei malttaisi olla lainkaan ja miettii vaan, että minne sitä lähtisi ajelemaan.
Onhan tässä kyllä tuhannsessa kilometrissä kerennyt tapahtumaankin. Ikävimpänä asiana pyörän kaatuminen vasemmalle kyljelle pienestä vauhdista. Hieman kate ja kone naarmuuntuivat ja vilkku hajosi. Tilanteessa edellä ajava auto teki melko pikaisen jarrutuksen valojen vaihduttua keltaiselle. Kaarretta oli hieman vasemmalle ja minä olin liian lähellä edellä ajavaan. Etupyörä oli kääntynyt vasuriin siis ja jouduin voimaakkaasti jarruttamaan. Etupyörä meni lukkoon ja pyörä siitä sitten nurin. Vauhtia ei oikeastaan juurikaan ollut vaan sain itse jalan maahan enkä siis kaatunut tai kärsinyt muutenkaan kolhuja.
Paitsi henkisiä - ja niitäkin sitä enemmän. Omaa tyhmyyttä ja typerää ennakoimista, kun ajattelin auton ehtivän vihreillä vielä valoista. Otetaan tästä taas opiksi ja ei yritetä ennakoida autojen liikkeitä. Sen verran arvaamattomia ne tuolla on.
Nyt on kuitenkin taas iloissaan tuolla ajelemassa, kun tonnin huolto on tehty. Vielä vajaa 600km ja sisäänajo lopullisesti suoritettu sitten. Tosin tällä hetkellä saa pitää kierrokset alle 7000 ja en oikein tiedä missä tilanteessa pitäisi edes päästä sen yli. Sen verran vauhdikkaasti jo noilla kierroksilla peli kulkee.
Ensimmäinen pidempi matka häämöttää myös. Ensi viikolla pitää lähteä kohti Malmööta. Keskiviikkona Helsingistä lauttaan ja torstai aamusta sitten Tukholmasta E4:sta kohti etelää. iltapäivästä olisi tarkoitus olla perillä. Sunnuntaina aamusta sitten lähtö Malmööstä kohti Tukholmaa ja lautalla maanantaiksi töihin. Pikkasen jännittää reissu. Ensimmäistä kertaa noin paljon kilometrejä yhteen putkeen. Toiseksi toivoisi ilmojen olevan hyvät, jotta matkan tekeminen menee mukavasti. Biltemasta tuli haettua vielä suzukibandit.orgissa kehutut sivulaukut. Katsotaan miten pärjää noilla reissussa.
Siinä ensimmäiset tunnelmat uudesta hienosta harrastuksesta. Seuraavat tunnelmapalat sitten viimeistään Ruotsin reissun jälkeen.