
Tänään sitten päätettiin pikku-siskon kanssa suunnata Kööpenhaminaan. Ensimmäiseksi kävin etsimässä moottoripyöräliikkeen. Siellä ei ollut vuokrattavana pottia, joten otin halvimman, mikä irtosi 80e hintaan.
Sitten pyörä kohti Juutinrauman siltaa. Hieno rakennelma. Ainoa ongelma oli toisessa päässä näkyvät synkeät vesisadepilvet. Siltakin oli osaksi usvan peitossa. No päätettiin kuitenkin painaa menemään (ylitys oli moottoripyörältä n.20e suuntaan). Toisessa päässä sitten alkoi satamaan. Pikaisesti siitä lentoasemalle kurvaus ja pyörä sateelta piiloon. McDonaldsiin istuskelemaan latelle. Siinä meni puol tuntia ja sen jälkeen taas oli hippasen selkeämpää. Suuntasimme siis takaisin tien päälle ja kohti Kööpenhaminan keskustaa.
Keskustassa jätimme pyörän lähelle keskustaa erään kauppakeskuksen parkkipaikalle. Sai sen sisätilaan, joten uudestaan uhkaavat pilvet eivät haitanneet sitä. Suunnattiin kauppakeskuksesta kohti keskustaa ja pian sadepilvet taas tavoittivat meidät. Käytiin nostamassa rahaa (pikku episodin jälkeen, kun olin unohtanut oman pin-koodini - vanhuus ei tule yksinään) ja hypättiin turistibussiin sadetta pakoon. Siinä meni tunnin verran kierrellessä Köpistä bussin kyydissä ja loppumatkasta sade oli taas lakannut.
Käytiin vielä kävellen Christianissa ihmettelemässä hippimeininkiä. Täysin käsittämätön paikka ja ei pitkääkään, kun prätkäasuni oli houkutellut ensimmäisen juopon selittämään jotain tanskaksi. Lopulta selvisi, että kuvitteli saksalaisiksi ja jätti rauhaa, kun korjasin asian.
Aurinko alkoi pikku hiljaa taas porottamaan ja päätimme suunnata takaisin. Silta näytti ihan erilaiselta tällä kertaa, kun oli selkeä näkyvyys päästä päähän. Aikamoinen pätkä ajella. Huomenna sitten kierrokselle, jonnekin Malmön lähimaastoon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Loistavalta kuulostaa reissu! Todellakin arvostan!!!
Lähetä kommentti