Itävalta jäi taakse ja Italia antoi karun ensivaikutelman kuin salamasta paskoiksi muuttuvine teineen ja sadetta alkoi tulla juuri sieltä esterin kauniista. Jotain kuvaa rankkasateen määrästä, että pisarat tuntuivat paksun Rukka-ajotakin läpi nipistellen. Tulos: paloautoja ja ambulansseja ajaa solkenaan sulkemaan teitä, joille on valunut mutasuihkuja. Siinä sitten hihitellään nelihenkisen saksalaisseurueen kanssa hetki motoristin elämän rujoa karuutta, mutta jätetään suomalaisella hulluudella saksalaiset hihittämään ja otetaan kieli poskessa aktiivinen asenne ja vaihtoehtoreitti navihuuhaagaattorista.
Mä olen beibi niin märkä...
Molemmat olivat niin perusteellisen läpimärkinä, että painoa oli varmasti lähelle 200 kg ajokamat päällä. "Sadehanskaa" puristettaessa olisi voinut kaataa teevedet. Sateen ja julmetunmoisen ukkosen kiertäminen aloitti ristiriitaisen seikkailun läpi vuoriston. Kyseessä oli oikea test-of-man kylmyyttä, kosteutta, väsymystä ja vitutusta vastaan. Mutta aah eipä tiedettykään mitä Nokialainen jekkupetteripuhelin pojille keksikään reitiksi. Edessä ei ollut moottoritietä, vaan mystisen lyömätön NARNIA! Sateesta kosteat pilvet olivat niin alhaalla ja Dolomiitit niin mykistyttävässä rujoudessaan kauniita tässä sinisen harmaassa pilvisessä illassa, että vain Frodo ja sormus puuttui - reitti oli jo Mordoriin!
Mutukaisen Bolzaon kierätävä reitti lienee on yksi motoristeille upeimmista kokemuksista, jos nimenomaan haluaa päästä vähän tykittelemään alppiympäristössä ilman alituista rotkoon suhauttamisen vaaraa, joskin sitä oli myöhemmillä osuudella.
Illan pimetessä yli parin kilsan korkeudessa, lämmiteltiin siinä sormia moottorissa ja taas kiroiltiin ja ihasteltiin vuoron perään lämpimikseen. Rauli alkoi kitistä majapaikkaa ennen Trentoa, mutta niin se vain jaksoi mukana remmissä Trentoon asti. Täytyypä myöntää, että itselläkin alkoi olla mehut melkoisen lopussa, mutta taas kerran test-of-menistä otettiin kultaiset mitskut ja määränpää vedettiin happosisuilla maaliin 13h reissaamisella kaikkine teknisine kommelluksineen (piti saada ratiokihelimet takaisin toimintaan). Vakkari olikin kännyköistä tuttu modifointi "missä sä oot" => "ooksä viel messissä?". On se ajaminen nastaa, juujuu?
Trentoon hotlaan ja tatti otsaan. On tää vaan niin hienoa. Äiti, lähetä kalsareita.
View Larger Map
Grossglockner on Itävallan korkein vuori ja 18 euron tiemaksulla pääsee ajelemaan prätkällä näissä mykistyttävissä maisemissa. Mikään tekniikka ei voi kuvailla näitä maisemia tarpeeksi hyvin, mutta ohessa pikku pätkä videota. Kiitoksia Flash-velho Janne Puonnille SoHP -introsta.
Tsekkaa Grossglockner-video laadukkaampana
Quicktime-videona.
Muuta rapsua myöhemmin...
Wieniä ennen pysähdyttiin syömään ja selvittämään majapaikkaa eräälle huoltoasemalle, jossa oli Internetiin pääsy. Majapaikaksi lopulta tuli Red Carpet niminen hostelli. Sen käsittämättömän korni slogan Where everybody is treated as celebrity upposi meihin.
Paikka osoittautui pari viikko vanhaksi ja puitteet majoittumiseen ja tankkaamiseen olivat hyvät. Siihen Wien sitten jäikin. Käytiin syömässä KFC:ssä ja siitä sitten nukkumaan.
Wienistä matka jatkui kohti Salzburgia. Siellä vietettiin jo kauniissa maisemissa päivä camping -tunnelmissa. Teltta oli ihan kivalla paikalla Salzburgin laidalla, josta näki kaupungin. Salzburgista matka jatkui kohti Grossglocneria. Teimme kuitenkin ensin pienen pyrähdyksen Hitlerin tee houseen Eagles nestiin. Ohessa kuvapätkää:
Hienot oli maisemat ja ei voi kuin ihmetellä miksi joku, vaikkakin kärsi korkean paikan kammosta, ei viihtynyt siellä kuin aina puolituntia kerralla. Sieltä sitten matka jatkui kohti Grossglockneria. Jostain hämärästä syystä edellä ajanut Dani päätti pysähtyä Zel am seessä.
Näin jälkikäteen ajateltuna ihan pirun hauska pysähdys. Pyörittiin ympäri tätä pikku kylää vähän aikaa ja etsiessämme kohtuu hyvää ja halpaa (aina helppoa löytää...) Pensionea kuulimme huudon taivaasta:"Tää on hyvä". Oltiin erään Pensionen pihan vieressä palloiltu ja huudeltu toisillemme suomeksi ja pari muuta suomalaista, jotka maistelivat parvekkeella olutta oli kuullut keskustelumme. No ei siinä auta kuin uskoa maamiestä ja hyväksi paikaksi Pension Hubertus osoittautuikin. Voi todellakin suositella kaikille. Erittäin mukava pariskunta pyöritti paikkaa ja napsut tuli pyötään samantien.
Zel am seessä ilta meni sitten istuskellessa parvekkeella ja tämän toisen suomalaisporukan kanssa olutta ottaen (terveiset vaan sinne Porin suuntaa Tapiolle ja Mikalle). Seuraavana päivänä suunnattiin pikku kaupunkikierrokselle ja tunnin ajan ajeltiin veneellä ympäri järveä, josta oli erittäin hienot näköalat ympäröiville vuorille. Tämän jälkeen olikin sitten vuorossa reissun yksi kohokohta. Pyörillä suunnattiin kohti Grossglocknerin vuorta. Siitä Dani leikkaisikin hienon pätkän, joka kertoo varmasti enemmän kuin minun turinat.
Seuraavaksi matka jatkuu kohti Italiaa....
Dani: Teki todella tiukkaa jattaa Augustowin viiden tahden hotelli Mol.. siis Polonia. Muutaman nakkipalan jalkeen lahti Suomen itsepaisin veto ajaa Puolan lapi paivassa. Eilen otettiin Baltia haltuun, tanaan Puola! Tuntuu, etta koko maan elinkeino on lehmien kasvatus ja viljely. On aika synkkaa purra hammasta koko matka ja haistellen lehman paskaa, mutta kylla se siita. Baltiasta saadun vankan kokemusten myota Puola meni vahemmilla kivuilla, vaikka valilla kikkailtiinkin lapi pikkukylien ihmisten vilkutellessa ja pikkupoikien rohkaistessa keulimaan. Siinahan sita olisi, kun keulisi Pavel Popovichin olohuoneesta sisaan skidien hurratessa.
Kello yhdeksalta vedettiin valikatsaus, etta jos sita jaisi yoksi telttaan Puolan pikkukylien paikkeille. Ja vitut. Tasta eteenpain painettiin ennatyksellisen reikapaiset seitseman tuntia aina Tsekkeihin asti. Kertoo jotain molempien seikkailun haluisesta luonteenlaadusta, ettei sen tarkempia planeja yopymispaikasta tehty, vaan jatettiin summaus mestoille. Pikaisen huddlen jalkeen paatettiin, ETTEI yovyta paikallisessa Kaivarissa, vaan suunnataan lahemmas Wienia siina toivossa, etta mestaa loytyisi. Vasyhan siina pimeassa ajaessa tuli, mutta seikkailufaktori oli ainakin itsella aivan tapissa. Sopiva pelto sitten loytyi ja otsalamput paahan telttaa kasaamaan. Yopyminen hoidettiin Fulnekissa. Voin sanoa, etta vahan vasytti. :)
Rauli: Miksi kahden kilipaan pitaa lahtea aivan mahdottomalle reissulle Eurooppaan? Miksei osaa vaan pysahtya ja pistaa telttaa pystyyn, kun olisi vailoisaa vaan pitaa paasta paamaaraan vaikka pilkkopimeessa? Miksei koulun maantiedon tunneilta ollut jaanyt paahan Puolan koko? Miksi ajaminen on vaan kaikesta huolimatta pirun kivaa? Elaman suuria kysymyksia.
Puola oli samanlaista autolijoiden vaistelya ja liikennevirtaan sulautumista. Kaikesta varovaisuudesta huolimatta suomalainen uros on sen verran kovassa huudossa Puolassa, etta jo hyvaan keski-ikaan paassyt neitonen yritti tehda kotilostaan lahempaa tuttavuutta pyorani kanssa. Olin jo rapsutus etaisyydella, kun paatin kuitenkin jattaa polakkinaisen nuolemaan nappeja ja pikainen rykaisy vasemmalle pelasti pakkoavioliitolta seka isolta sairaalalaskulta...
Matka jatkuu Tsekeissa ja suunta on Wien, jossa olisi tarkoitus yopya kova katto paan paalla. Suihkukin tekisi teraa.. Danille..
Danin summaus: helvetisti peltoja ja perse kipeena.
Raulin hieman syvempi luotaus asiaan: helvetisti peltoja ja perse todella kipea.
Rauli: Todella tylsa ajettava loppupeleissa. Suoraa tieta melkein koko matkan Puolaan asti. Jos joskus sanoin, etta Ruotsin 110 km/h on ohjeellinen nopeusrajoitus niin taalla homma menee taysin uusille ulottuvuuksille. Tietyomerkki tarkoitti suomeksi: lisaa kaasua. 50 km/h tarkoitti vahintaan 110 km/h. Ohituskielto-merkki tarkoitti ohita nyt. Sama hupi jatkui sitten Puolassa. Oman lisansa vain toi mutkittelevat tiet. Kylla Kubican pitaisi olla maailman paras ohittaja, jos oppinsa on ottanut oman maansa maanteilta.
Dani: Armoton baana takana. Peltoa ja persekipua loytyy niin paljon, etta olo on kuin palaisi ruotsalaisilta latotansseilta kotiin. Viro oli liikenteeltaan viela suhteellisen asiallista meininkia, mutta Latviassa alkoi tama reikapaiden jalo kiemurtelu ja paaton ohittelu. Melkein heilahti keskisormi pystyy possella, jotka ensin ohittaa henkensa kaupalla muuta liikennetta vain kaantyakseen muutaman kilometrin paasta motarilta pikkutielle. Nama kuskit voisi sitoa puuhun ja kayda laiskimassa paahan 10 kiloisella kuhalla.
Aikamoista saatoahan tama suoraan sanottuna on kun kaksi touhoa lahtee pyorittamaan liikoja liikkuvia osia. Aina kun maa vaihtuu, vaihtuu osin maisematkin ja Puola oli selkeasti erilainen. Auringonlaskussa kumpuilevat pellot lehmineen saivat melkein kyyneleen tirahtamaa, kun maaranpaa Augustow, Puola oli enaa vain muutaman kirosanan paassa.
Aamu alkoi hyvin. Heräsin ajoissa ja kamat puettua huomasin yhden pienen puutteen. Pyörän avaimet oli kadoksissa. Hetken niitä haettuani oli pakko todeta, että ainoa paikka niille on pyörän lukko. Se ei ollut maailman paras paikka niille. Samassa oli nimittäin autotallin avain. Muutama kirosana kävi mielessä ja ehkä muutama tuli suustakin.
Huoltomies paikalle ja Dani tuli suunnitelmista poiketen mun luo. No sattuman kauppaa hieman ennen huoltomiestä tuli pari asukasta samasta rapusta, joilla oli avain talliin. Tallissa odottikin lohduttava näky. Pyörä ja kamat odottivat kiltisti omistajaa. Avaimetkin oli virtalukossa.
Siitä sitten ajettiin satamaan ja nyt ollaan iloisesti laivalla ja nörtteillään näillä nörttien leluilla. Matka on siis startannut...
Kuten tuntuu olevan tapana, kaikki on jäänyt taas viime tippaan. No onhan tässä vielä aikaa. Jotakuinkin kaikki on nyt pakattu... kai..
Varmaa on se, että taas aamulla mennään. Jos jotain jäi, niin sit jäi. Ei jaksa stressaa lomalla. Palataan asiaan uudestaan, kun ollaan päästy liikkeelle.